keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Älä suunnista silmät ummessa


Mainos- ja viestintätoimistot joutuvat usein kulkemaan pimeässä. Välillä ihan omasta syystään. Vedetään mutkat suoriksi ja rynnitään suoraan toimintaan. Liika innokkuus kostautuu puutteellisena tutustumisena asiakkaan liiketoimintaan.  Kuitenkin asiakkaan ongelman ratkaiseminen vaatii yleensä asiakkaan bisneksen syvällistä tuntemista, perehtymistä liiketoimintastrategiaan, tavoitteisiin, työskentelymalleihin, palveluihin, tuotteisiin jne.

Usein käy myös niin, että asiakas on haluton käyttämään aikaa ja rahaa perussuunnitteluun. Tutustuminen yrityksen ydintoimintoihin vaatii työtä. Ja työ maksaa. Meiltä odotetaan kuitenkin loistavia ideoita ja sisältöä, joilla parannetaan yrityksen tunnettuutta, tulosta, mainetta ja brändimielikuvaa. Ilman karttaa emme voi kuitenkaan suunnistaa.  Tulemme siis jatkossakin perehtymään asiakkaittemme ydinbisnekseen antaumuksella. Se on meidän kaikkien yhteinen etumme.

Näkökulma kilpailuttamiseen

Meille tulee tuon tuostakin eteen tilanteita, joissa olemme mukana kilpailutuksessa. Yritys etsii uutta viestintätoimistoa ja on ajatellut kilpailuttaa muutaman. Usein kysymys on konkreettisesta viestinnän osa-alueesta, jonka yritys aikoo lähitulevaisuudessa toteuttaa. Saamme lyhyen briiffin, jonka perusteella toivotaan tarjouspyyntöä, joka pitää sisällään VALMIIN SUUNNITELMAN. Valmiin suunnitelman tekeminen on meidän ydinosaamistamme, asiantuntijatyötä. Tarjouksen tekemiseen kuluu usein päiviä.

Minusta ajattelumalli on kummallinen. Oletko sinä pyytänyt hammaslääkäriltä tarjousta purukaluston hoidosta, joka sisältää yhden hampaan paikkaamisen ilmaiseksi, näytetyönä? Tai oletko lähestynyt hortonomia tarjouspyynnöllä, jonka liitteenä olisi mielellään luonnos puutarhasi pihasuunnitelmasta?  Ehkä ensi kerralla pyydätkin juristilta ilmaisen näytetyön vaikkapa vaan ikävän naapurin suitsemisessa.  Juristi voi sitten elää siinä toivossa, että se perintöriita joku päivä yllättää.

Pieni korvaus tehdystä työstä

Minusta fiksuinta ja tarjouspyynnön pyytäjän kannalta myös tuloksellisinta olisi maksaa jokaiselle tarjouspyyntöön osallistuvalle pieni summa suunnittelutyöstä. Tämä on nykyään monissa kilpailutuksissa käytäntö ja luo hyvää yrityskuvaa. Kaikki ideoinnissa ja suunnittelussa syntyneet tuotokset ovat joka tapauksessa tarjouspyynnön vastaanottajan käytettävissä.

Eräs nykyinen asiakkaamme pyysi kilpailutustilanteessa kirjoittamaan tarjouksen liitteeksi tiedotteen, jossa meillä oli mahdollisuus kertoa, että miksi olisimme heille paras vaihtoehto. Se oli kohtuullinen työtehtävä ja vaati meiltä luovuutta ja asiantuntijuutta juuri siinä tehtävässä, jota meiltä oltiin hakemassa. Onnistuimme siinä hyvin.

Terveisin,
Marja-Terttu
mt@telegraafi.fi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti