tiistai 30. kesäkuuta 2015

Infoähkyä jo 1500-luvulla

”Maailmassa on enemmän tietoa kuin koskaan, ja se on lähes kenen tahansa ulottuvilla. Ihmisen aivot voivat kuitenkin prosessoida tietoa vain tietyn määrän kerrallaan, eikä aivoja ole tarkoitettu käsittelemään nykyajan informaatiotulvaa. Jos tietoa yritetään omaksua liikaa tai liian nopeasti, aivomme ylikuormittuvat, mikä johtaa keskittymisvaikeuksiin ja jopa mielenterveyden häiriöihin.” Näin kirjotti vuonna 1565 kuollut sveitsiläinen tutkija Conrad Gessner, joka puhui kirjapainotaidon mukanaan tuomasta infoähkystä (HS 7.6.2015).

Vaikka olemme selvinneet infoähkystä jo 500 vuotta, kannattaa kesä ja lomapäivät käyttää aivojen nollaamiseen. Irtiotto auttaa jaksamaan paremmin, ja aivot kehittävät syksyllä helpommin uusia ideoita.

Omat vinkkini lomanviettoon ovat varsin yksinkertaiset:

  • teen ennen loman alkua tarkan listan keskeneräisistä töistä - ylöskirjatut asiat jäävät suosiolla paperille odottamaan eivätkä vaivaa päätä loman aikana
  • luen vain sellaista tekstiä, jonka parissa viihdyn: asiatekstit ja ammattikirjallisuuden unohdan ja keskityn vaikka murhatutkimuksiin
  • rytmitän päivän oman tahtoni mukaan: valvon, jos mieli tekee ja nukun pitkään, koska se on mukavaa
  • nautin kesän makuelämyksistä: mansikoista, herneistä, uusista perunoista, kaikesta grillatusta ja kyytipojaksi lasi viiniä
  • uin ja otan aurinkoa
Mikä nollaa sinun aivosi parhaiten?


Rentouttavaa kesää!

Päivi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti