maanantai 26. syyskuuta 2016

Käsin kirjoitettu on puoleksi tehty

Tämä on pienen copywriterin pienehkö pyyntö: kirjoittakaa ihmiset käsin. Olen törmännyt useaan otteeseen keskusteluihin käsin kirjoittamisen vähenemisestä. Kouluissa luovutaan kaunokirjoituksen opettamisesta, ylioppilaskokeiden osalta keskustellaan suorittamistavan muutoksesta, ja suuri osa ihmisistä käyttää työssään sähköisiä työvälineitä. Onko suunta kuitenkaan kokonaisuudessaan ihan oikea? Voisiko löytyä kultainen keskitie digitaalisuuden ja mustekynän välillä?

Aivotutkijoiden mukaan käsin kirjoitetut asiat muistetaan paremmin kuin koneella kirjoitetut. Tämä johtuu muun muassa siitä, että käsin kirjoittaminen on selkeästi hitaampaa, jolloin aihetta joutuu samalla miettimään. Ihminen tarvitsee aikaa sisäistääkseen oppimaansa. Ylipäätään tutkijoiden mukaan käsillä tekeminen vaikuttaa positiivisesti aivojen toimintaan.

Tekstiin käsin toteutetut lisämerkinnät jäävät paremmin mieleen, jos vertaa niitä tekstinkäsittelyohjelmalla korostettuihin merkintöihin kuten lihavointeihin, väreihin ja muihin vastaaviin keinoihin. Nykypäivän ihmisen muistikapasiteetti on muutenkin kovilla, joten miksi et helpottaisi aivojen työskentelyä tekemällä vaihteeksi tekstiä kynällä paperille.

Oma käsiala käyttöön

Minulle käsin kirjoittaminen on tärkeä osa arjen tekstin tuottamista. Kirjoitan paljon asioita paperille perinteisen kynän avulla. Itse koen sen asioita selkeyttävänä menetelmänä. Tuntuu, kuin ajatukset kirkastuisivat paremmin, kun oma käsiala hyppelehtii silmien edessä. Teen myös sähköiseen tekstimateriaaliin muokkauksia mieluiten käsin kirjoittaen.

Moni vetoaa käsialan heikkouteen ja ajan puutteeseen. Väitän kuitenkin, että harakanvarpaillakin toteutetut muistiinpanot selkeyttävät ja lisäävät luovuutta. Sehän riittää, kun itse saa selvää omista teksteistään. Sitä paitsi käsiala kohenee kirjoittaessa.

Kirjoita käsin edes näitä:
  • Palaverimuistiinpanot
  • Mindmapit projekteista
  • To-Do-listat
  • Arjen listat ylipäätään
  • Postikortit (näistä saattaisi joku jopa ilahtua)
  • Viestilaput työkaverille, puolisolle, lapselle, ystävälle

Ja jos haluat harjaantua vielä enemmän, kokeile kotona tiukempaa settiä:
  • Päiväkirja
  • Mökkipäiväkirja
  • Lokikirja
  • Kirje unohduksiin jääneelle ystävälle
  • Lapsen muistokirja
Ja jos käsin kirjoittaminen on viime aikoina jäänyt vähemmälle, kannattaa tulla koulutukseeni lokakuussa ja marraskuussa. Siellä pääsee haastamaan nuudeleita pääkopan sisällä… ja kirjoittamaan käsin.

Muistiinpanojen äärellä: Hanna
hanna.alin@telegraafi.fi
puh: 0400 829 740

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti