torstai 4. elokuuta 2016

Helpotusta blogin kirjoittamiseen

Jos toisilla on ongelma aloittaa blogikirjoitus tyhjältä paperilta, voi toisilla olla vaikeus saada teksti pakettiin. Tietoa on rajattomasti, kokemuksia aiheesta kuin aiheesta yllin kyllin. Sivupolkujakin on paljon kuljettavaksi.

Joskus huomaa pyörittäneensä yhtä blogitekstiä tuskaisen kauan. Vielä tuo yksi pointti olisi hyvä saada mukaan, ja tämäkin asia oikeastaan liittyy kyllä kirjoitukseeni. Mitta venyy, valmista ei tahdo tulla. Samalla oma aihepajatso tyhjenee pitkäksi aikaa.

Blogivinkkilistani neljäs kohta on tarkoitettu auttamaan silloin, kun loppu ei meinaa löytyä ja aiheiden ideoinnista on tullut resurssisyöppö:
  • Kirjoita yhdestä aiheesta kerrallaan. Säästä muut asiaan liittyvät näkökulmat vaikka tulevien kirjoitusten aiheiksi.
Blogin julkaisutahti hiipuu helposti tai jää kokonaan päivittämättä silloin, jos pelkän aiheen löytyminen on joka kerta yhtä tahmeaa. Koita seuraavaa: Tee itsellesi sisältö- ja julkaisusuunnitelma vaikka exceliin. Jaa sen jälkeen omille viikoille aiheeseesi liittyviä näkökulmia. Voit ottaa kuukaudelle vaikka oman teeman.

Rajaamalla ja osiin jakamalla saat todennäköisesti hyvää sisältöä usealle bloggaukselle. Ja kun aiheet on kirjattu ylös, varmistat myös sen, ettei ideoidesi toteutus jää pelkän muistin varaan.

Aiheen rajaamisesta voi olla monenlaista hyötyä:

  1. Pysyt aikataulussa ja nopeutat omaa työtäsi.  
  2. Tehostat blogisi julkaisutahtia.
  3. Saat lisää lukijoita – aktiivinen blogi kiinnostaa enemmän.

Mukavaa alkanutta elokuuta!
Mari
mari.vilska@telegraafi.fi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti