sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Kulttuureissa on eroja

Arabiemiraatit on yksi Suomen tärkeimmistä vientialueista Lähi-idän alueella, johtuen suurelta osin Dubain asemasta Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan liikekeskuksena. Usealla suomalaisella suuryrityksellä on Dubaissa aluekeskukset, jotka kattavat kymmeniä maita (esimerkiksi Koneella ja Wärtsilällä), sekä alueelliset varastot. Suomalaisten yritysten määrä on lisääntynyt viime vuosina.

Suomalaisille tuotteille ja osaamiselle on Arabiemiraateissa monilla aloilla mittavaa kaupallista potentiaalia. Kilpailu on kuitenkin kovaa, ja toimivat suhteet edellyttää usein sitoutumista ja läsnäoloa alueella.(www.finland.ae).

Arabiemiraattien alueella asuu yli tuhat suomalaista vakituisesti. Useimmat työskentelevät paikallisissa tai kansainvälisissä suuryrityksissä, joiden toimiala on IT, koulutus tai energia.

Henriikka Pentin Aalto-yliopistolle tekemästä opinnäytetyöstä käy ilmi, että suomalaiset sopeutuvat arabikulttuuriin hyvin, mutta kulttuurien eroihin liittyviä haasteita on olemassa. Näistä eniten työelämään vaikuttavia ovat organisaatioiden hierarkisuus, erilainen ajankäsitys sekä uskonto.

Maassa maan tavalla

Emiraateissa ylimpään luokkaan kuuluvat syntyperäiset emiraatit. He ovat arabeja, joiden suvut ovat asuneet alueella jo pitkään. Heidän jälkeensä tulevat valkoihoiset eurooppalaiset. Alimpaan luokkaan kuuluvat intialaiset, thaimaalaiset, pakistanilaiset eli enimmäkseen Kaukoidän suunnalta maahan muuttaneet henkilöt. Tämä ”luokkajako” näkyy myös yrityksissä. Paikalliset organisaatiot ovat yleensä hyvin hierarkisia ja epätasa-arvoisia. Työntekijän asemaan  ja palkkaan vaikuttavat ensisijaisesti kansalaisuus, ikä ja sukupuoli.

Lakien ja säädösten taustalla on Islamin usko. Lait ja säädökset ovat tiukkoja, ja mikäli niitä ei noudata niin rangaistukset ovat kovia. Se kannattaa huomioida. Liian paljastavissa asusteissa kulkeminen tai päihtyneenä esiintyminen ei ole hyvä asia.

Täsmällisyys ja aikatauluista kiinnipitäminen ovat vaikeita asioita täällä. Siihen on tottuminen, että sovitut palaveriajankohdat pitää varmistaa edellisenä päivänä ja on silti mahdollista, ettei ketään näy missään. Eurooppalaiselle raivostuttavaa, mutta maassa maan tavalla.



Yhteispohjoismainen verkostoitumisilta Nordic Sundowner Dubai Marinan Yacht Clubilla.

Verkostoitumiseen kannattaa varata aikaa ja tehdä se huolella. Kaikki bisnes perustuu oikeiden ihmisten tuntemiseen.  Henriikka Pentin tutkimuksen mukaan suomalaisten tulisi parantaa erityisesti sosiaalisia taitojaan, olla kärsivällisempiä sekä sitoutua rakentamaan sosiaalisia suhteita. Suomalaisten small talk -taidoissa on myös vielä  hiomista.


Dubaista
Marja-Terttu
mt@telegraafi.fi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti