Sukellus viestintätoimiston arkeen

On syyskuun ensimmäinen päivä, ja harpon portaat ylös Telegraafin toimistolle. MT on jo lähtenyt Dubaihin, joten käymme Päivin kanssa läpi tulevia työtehtäviä ja käytännön asioita. Työpisteeni on toimiston nurkassa, samassa tilassa muiden kanssa. Läppärin lukitusta ei saada heti auki, koska salasanavartija Anna on palaverissa. Mutustelen toimistotunnelmaa ja luen opasta somemarkkinoinnista.

Anna saapuu toimistolle ja pääsen tositoimiin. Päivällä menemme yhteislounaalle Fontanaan, firman piikkiin. Työporukasta jää heti hyvä fiilis – täältä löytyy girlpoweria! Saako viestinnän ammattilaisia muuten tytötellä?

Älä panosta, satsaa!

Hypätään nykyhetkeen. Harjoittelu loppuu pian ja olen kerännyt roppakaupalla arvokasta kokemusta. Viestintätoimiston arkeen mahtuu monenlaista tehtävää.

Olen kirjoittanut blogitekstejä ja juttuja asiakkaiden nettisivuille, tehnyt haastatteluja puhelimitse ja kasvokkain, päivittänyt Telegraafin somekanavia ja kirjoittanut juttuja asiakkaan sidosryhmälehteen. Olen avustanut somekampanjan kuvauksessa, kirjoittanut lehdistötiedotteita ja auttanut kiireisissä töissä. Olen silpunnut Marin salaiset kansiot.

Haastavinta on ollut tiedotteiden kirjoittaminen. Se vaatii paljon taustatyötä, ja lopuksi teksti pitää tiivistää ja turhat roskat karsia pois. On tunnistettava olennainen ja myytävä uutinen. Mari on ollut korvaamaton kirjoitusmentori.  Takaraivoon on iskostunut opetus siitä, ettei asioihin panosteta, niihin satsataan.

Parasta on nähdä oman työnsä konkreettinen tulos – on se sitten valmis blogiteksti nettisivuilla, painettu juttu sidosryhmälehdessä tai tiedotteen johdosta syntynyt uutisjuttu.

Planeetat oikeissa asemissa

Harjoitteluni kruunaa se, että olen saanut osallistua Telegraafin koulutuksiin. Annan koulutus kriisiviestinnästä ja Päivin koulutus viestinnän suunnittelusta olivat paitsi mukavaa vaihtelua työntekoon, myös erittäin opettavaisia kokemuksia. Marin tiedote-koulutus on vielä edessä.

Ajankohta on ollut siksikin mainio, että pääsin mukaan pikkujoulurientoihin. Kävimme huokailemassa Bondin perää(n) ja syömässä napamme täyteen. Niin ja pääsin minä syyskuussa katsomaan jalkapalloakin VIP-aitiosta käsin.

Ainoa ikävä muisto harjoitteluajaltani tulee se tässä: sukkahousuni ja saappaani kastuivat litimäriksi, kun pyöräilin eräänä syyskuisena aamuna töihin. Opinpa laittamaan jatkossa sadehousujen lahkeet saappaiden päälle, enkä sisään.

Opiskelut kunnialla loppuun

Kuulen jo etäisesti keskeneräisen graduni kutsuhuudon. Huuto ei ahdista minua, sillä se sanoo: ”Tee minut nopeasti valmiiksi, niin pääset oikeasti työelämään!” Kaikeksi onneksi gradu on jo hyvällä mallilla. Aiheesta kirjoittamani artikkeli julkaistiin syksyllä audiovisuaalisen kulttuurin tieteellisessä aikakauslehdessä Lähikuvassa. Artikkelin abstraktin voit kurkata täältä.

Auttavaiset työtoverit ja työstäni saama palaute ovat olleet kullankalliita. Jään kaipaamaan avotoimiston tunnelmaa, Marin toiveikkaita ”Lähteeks kukaan tänään lounaalle?”-kyselyitä, lounasretkiä, Annan naurua, Päivin sulopuheisuutta, tekemättä jääneitä taukojumppia, itse työtehtäviä ja tietysti työporukkaa.

Saatan tulla töihin vielä joulukuussa. Kukaan ei ehkä huomaa, että harjoitteluni loppui jo.

Kiitos ja näkemisiin,
Emma