tiistai 10. marraskuuta 2015

Rohkeasti esille

Kauppalehden vastaava päätoimittaja Arno Ahosniemi kirjoitti lokakuun lopussa (KL 30.10.2015) siitä, miten vähän suomalaisten yritysten edustajat osallistuvat julkiseen keskusteluun. Ahosniemen mukaan yritysjohtajat eivät halua kommentoida tai tuoda esiin mielipiteitään mediassa.

Yritysjohtajien vaikeneminen johtaa hänen mielestään siihen, että kansalaisten kokonaiskuva asioista vääristyy. Yleinen mielipide muokkaantuu samojen asiantuntijoiden, lobbausjärjestöjen tai pintajulkimoiden esittämien näkemysten perusteella. Monella yritysjohtajalla olisi kuitenkin kokemusta ja sanottavaa työstä, omistamisesta, verotuksesta ja johtamisesta eli monesta työelämän ja yhteiskunnan hankalasta kysymyksestä.

Sama ilmiö näkyy viestintäihmisen työssä. Yrityksillä on kiinnostavaa kerrottavaa omista ratkaisuistaan, toimintatavoistaan tai onnistumisistaan, mutta niitä ei tunnisteta tai haluta kertoa. Syynä voi olla ajan tai osaamisen puute, mutta myös turha vaatimattomuus tai kateuden ja kilpailun pelko. Suomalainen ei halua olla tyrkky.

Asiakkaat, kumppanit ja muut sidosryhmät lukevat kuitenkin mielellään yrityksen uutisia ja kuulumisia. Avoin tiedottaminen lisää luottamusta yrityksen toimintaan ja parantaa tunnettuutta. Näinä synkkien uutisten aikoina kaikki positiiviset pilkahdukset ovat tervetulleita. Kannattaa siis unohtaa liiallinen varovaisuus ja tuoda asioita ja mielipiteitä rohkeasti esiin.


Terveisin,
Päivi
paivi.luoti@telegraafi.fi 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti